Miksi kunnanosavaltuustoja?

Lähidemokratiasta on puhuttu näissä vaaleissa ja osana kuntauudistusta reippaasti ja asiasta ei selkeästikään ole kyetty vakuuttamaan kovin suurta osaa kansasta. Heli Mahkonen Etelä-Suomen vasemmistonuorista esitti tänään muutaman hyvän kysymyksen sosiaalisessa mediassa , joihin vastailin seuraavasti. Tässä siis vastaukset blogin muodossa.

(toimitus pahoittelee kieliasua, joka on nyt laadultaa heittelevää, koska kyseessä on somekeskustelun referaatti)


Ensinnäkin ajatus paikallisvaltuustoista on kehitelty maakuntamallin tai metropolimallin lähidemokratiavajetta paikkaamaan. Itsenäinen 3000 hengen kuvitteellinen Kyntää ei varmastikaan tarvitse yhtään alempaa porrasta, kun se on jo itsessään ”paikallisvaltuusto”. Samaa ei voida sanoa Helsingistä saatikaan mahdollisesta SuurHelsingistä, jossa asuisi miljoona henkeä. Olisi kummallista olla tällöin kannattamatta läheisyysperiaatetta ja että jonkun mielestä olisi ihan ok tilanne, että on nykyäänkin sellaisia alueita, joista ei ole yhtään valtuutettua päättämässä yhdestäkään aluetta koskevasta asiasta.

Eikö lähivaltuustot voisi pahimmassa tapauksessa johtaa alueiden eriarvoistumiseen ja nimbyilyyn?

Näitähän tällä rakenneuudistuksella lähdetään ratkaisemaan. Nykyään rikkaat on monessa paikassa toisessa kunnassa ja köyhät toisessa. Samoin esimerkiksi Turku rakentaa vuokra-asuntoja ja vastaanottokeskuksia, mutta naapurit ei. Siinä sitä segregaatiota ja nimbyä on tarjolla. Kun pistetään kunnat yhteen ja kutsutaan sitä ihan mun puolesta miksi tahansa, vahvaperuskunta/maakunta/seutukunta/mikälie, ni saadaan kaikki verotulot yhteen pussiin ja sijoitettua niitä ruiskunjakopisteteitä ja vastaanottokeskuksia tasaisemmin, eikä vain seudun keskukseen.

Ja mites ne alemmat portaat tähän sit liittyi,se lähidemokratia, ne paikallisvaltuustot?
No ensinnäkin ne on tarpeellisia läheisyysperiaatteen vuoksi.
Näille ei mielestäni tai vihreiden visiossa kuulu verotusoikeutta, koska sitähän tässä just lähdettiin ratkaisemaan. Niiltä osin kun rahoitusta ja budjettivaltaa näillä on, niin ylemmän tason valtuusto sitä heille päätetyillä kriteereillä myöntää.

Tämä tarkoittaisi, että Espoon ja Kaarinan verovaroista osa saataisiin jakomäkeläisille ja varissuolaisille. Maankäytössä taas isoista linjoista ja kohteista, kuten yleisestä kaavoituksen keskittymisestä ja vaikka niiden sairaaloiden ja vastaanottokeskusten sijainnista päättäisi tietysti ylätaso, joka myös on tämän hiton idean idea, jolloin nimbylle ei jää mahdollisuuksia alatasolla.
Näin olemme vastanneet, että miksi ei tule segregaatiota tai nimbyä, vaan ne itse asiassa ratkaistaan.

Ja jos nämä ilmiöt halutaan ehkäistä, niin niiden kaupunginosavaltuustojen valtaa tulisi rajoittaa radikaalisti, jolloin mitä oikeastaan jäisi konkreettisesti niiden päätäntävaltaan?

Maankäytössä tietysti asemakaavoitus, eli se millaisia taloja ja mihin tarkalleen alueen asukkaat oikein haluavat (läheisyysperiaatteen noudattaminen). Ylempitaso voi esimerkiksi yleiskaavoittaa siten, että Kuihnion alueelle tulee kaavoittaa kauden aikana 30 000 kerrosneliömetriä uutta asumista. Sitten paikallisvaltuuston tehtäväksi jää päättää mihin ja mitä he siellä oikeastaan haluavat, siis sen sijaan, että ylempitaso kerto heille, että tontille 354b tulee rakentaa sininen 5-kerroksinen länteenavautuva rakennus, jonka parkkinormi on 1,5 ruutua per asunto.

Paljon muutakin rakentamiseen ja ympäristöön liittyvää voitaisiin sijoittaa alemmalle tasolle. Ne ovat niitä arjen lähiympäristön asioita, joita on aivan naurettavaa päättää korkealla tasolla. Esimerkiksi saako taloyhtiö Koivuranta rakentaa puuaidan tontin läntiseen osaan, tuleeko Kristiinankujalle pyörätie vai pyöräkaista, saako Mönttöset laajentaa grillikatostaan 5 neliötä. Minusta nämä ovat asioita, joita on kohtuullisen turhaa päättää hallintotasolla, jonka piirissä on 100 000 – 1 000 000 asukasta. Siksi paikallisvaltuustot.

Maankäytön lisäksi on kuitenkin paljon muuta.
Ensinnäkin omaa budjettivaltaa pitäisi olla. Sen puitteissa voisi sitten järjestää niitä palveluja ja ties mitä alueen ihmiset sitten haluaisivatkaan: kirjasto, päiväkodit, alakoulut. Ne voisi aika helposti olla alemman tason organisoitavia juttuja. Ovathan ne nykyäänkin Köyliössä ja Ruskossa ja muissa paikallisvaltuustojen kokoisissa kunnissa.

Sairaanhoito ja isot terveyskeskukset on selkeästi ylemmäntason juttuja, vaikka muuta varmasti väitetään vaalikentillä. Nämä myös rahoitetaan suoraan ylemmän tason budjetista tietysti, koska sehän oli se pointti koko hommassa, että kitketään Naantalin ja Turun välisiä varallisuuseroja.
Eli asemakaavoitus-, rakennusmääräys-, ja budjettivaltaa olisi tiedossa.

Entä miten ehkäistään se, että niissä olisivat samat valtuutetut kuin kaupunginvaltuustossa ja pienemmissä lautakunnissa?

Tä on kysymys, jota olen pohtinut, mutta josta ei oikein ole vahvaa mielipidettä.
Kannatan sitä, ettei voisi olla valtuutettu ja kansanedustaja samaan aikaan kuten Ruotsissa. Mutta haluisinko soveltaa tätä mielestäni hyvää vallanhajauttamisen periaatetta tässä mallissa?
Aika helposti voi väittää, että olisi kohtuullisen hyödyllistä, että ylemmäntason valtuutetut voisivat olla myös paikallisvaltuustoissa. Kontaktit  ja asiantuntemus ja niin edelleen. Toisaalta nämä ovat samoja argumentteja, joilla puolustetaan kansanedustajia valtuustoissa, joten valinta on vaikeahko. Halutessamme voimme tietysti sen kieltää.

Eikö ole oikeuksia vaikuttaa niiden kaupunginosien asioihin, joissa kuitenkin vietän myös paljon aikaa, vaikkei asukkaan?

Näinhän se nytkin menee. Vaikka työn vuoksi vietänkin suuren osan ajasta Helsingissä, niin en silti saa siellä äänestää. Ja kyllä minä näkisin, et asukkailla on suurempi oikeus päättää alueensa kaavoituksesta, rakentamisesta ja julkisista palveluista, kuin sinne kahville tulevien tai töissä käyvien.
Toisaalta voisi ajatella sellaista, et saisi ilmoittaa minkä tahansa paikallisvaltuuston ”omakseen” ja äänestää siellä. Useammassa ei nyt kuitenkaan voisi äänestää, koska eihän siitä mitään tulisi, kuten asiaa ajatteleva heti ymmärtää (kannattaisi vallan maksimoimiseksi äänestää aina kaikissa viidessäsadassa paikallisvaltuustovaalissa).


Yhteenvetona siis:
1. kuntauudistuksen ja paikallisdemokratian tarkoituksena on ehkäistä sosiaalista segregaatiota ja nimbyilmiötä ei aiheuttaa niitä ja
2. paikallisvaltuustojen vallassa tulisi olla asemakaavoitus ja tätä vähäisemmät maankäytön, liikenteen ja rakentamisen kysymykset sekä oma budjetti, jonka avulla palveluista voitaisiin päättää.

Lähidemokratia on lyhyesti sanottuna oikein ja se auttaa meitä ratkaisemaan ongelmia sekä tuomaan päätöksentekoa lähemmäs asukkaita.