sunnuntaina, helmikuuta 12, 2012

Perustulon suuruudesta ja pienuudesta

Niin moni on kerrannut parin päivän sisään perusargumentit siitä miksi perustulo on parasta mitä maailmalle voisi ilmastonmuutoksen pysäyttämisen lisäksi tapahtua, että koetan kirjoitella jotain muuta teemasta.

Kiinnostavaa ja innostavaa viikon keskustelussa on ollut se että samaa perusideaa on kannatettu poliittisen kartan molemmista ääripäistä. Edustaja Männistö korjasi puoluetoverinsa Pelkosen raapustuksia ja puolusti perustuloa samaan aikaan kuin vasurien ja vihreiden perustulomalleja esiteltiin Suomen kuvalehdessä (jep, SK:ssa ei Voimassa tai Liberossa).

Samaa mieltä asiasta ei tietystikään olla, päinvastoin. Vasurit, erityisesti nuoret, näkevät perustulon tapana vapautua palkkaorjuudesta (suuri perustulo). Oikealla taas nähdään perustulo tapana patistaa tuilla elelijät töihin (pieni perustulo). Eli aika vastakkaisista lähtökohdista ollaan starttaamassa. Vihreät ovat tuossa puolimatkassa status quo -mallilla.

Eli minkäs kokoinen sen sitten tulisi olla?
Ei varmaan ole tarkoitus passivoida, mutta myös täyden työttömyyden tilanteessa perustulolla (sekä asumistuella) pitäisi kyetä selviytymään. Perustulolla, siis toisin kuin oikealta väitetään, pitää pystyä laiskottelemaan, mutta sen ei pitäisi olla turhan innostava vaihtoehto, jottei kaikki jäisi himaan.

Ja tässä kohtaa on aina hyvä muistuttaa, että yhteiskuntamme on tosiaan jo pidemmän aikaa sitten tehnyt päätöksen, että Suomessa ei jätetä ketään nälkää näkemään eli rahaa saa ihan laiskoittelemallakin. Tähän perustulo ei siis ole minkäänlainen muutos.

Eli mikä on matalin summa, jolla tulee juuri ja juuri toimeen ja mikä suurin summa, joka ei vielä johda yleiseen passiivisuuteen? Tämä on kai se vaihteluväli, jossa keskustelu käydään.

Terve lapseton kansalainen Helsingin ulkopuolella selviytyy juuri ja juuri nykyisellä opintotuella (asumislisineen) eli vähän alta 600 eurolla kuussa. Tätä siis voisi kuvitella kovan oikeiston esitykseksi, mutta palkkaorjuudesta tällä ei kyllä vielä päästä, eikä sitä voi kohtuullisena sosiaaliturvanakaan pitää.
Palkkaorjuudesta terve lapseton kansalaisemme Helsingin ulkopuolelta vapautuisi viimeistään jossain 1200 euron tietämillä, mutta tämä ei tietystikään sitten patistaisi enää duuniin (se kun oli tämän vapautumisen pointti).

Oikeisto ja vasemmisto tuskin kykenevät setvimään tätä selkeästi fundamentaalia dilemmaansa perustulon suhteesta työhön: vapauttaa siitä/patistaa siihen. Ymmärrän molempien näkökannat sekä sen miksi nämä poliittiset tavoitteet on otettu osaksi omaa perustuloesitystä. Toivottavaa kuitenkin olisi, että itse ideaa kyettäisiin edistämään tästä väännöstä huolimatta.

Kustannusneutraliuden lisäksi vihreiden status quo -malli on nähdäkseni myös tästä syystä hyvä keskustelun lähtökohta. Se ei ota juurikaan kantaa (ehkä kuvittelee toteuttavansa kivasti molempia) tähän oik-vas vääntöön, vaan pyrkii mainostamaan perustulon perusideaa. Jatketaan siis vääntöä, mutta koetetaan taistella enemmän perustulon puolesta kuin toisten perustulomalleja vastaan.