perjantaina, kesäkuuta 18, 2010

Ydinvoima historiaan - ei vientiin! Toimintapäivät pe 18 - la 19. kesäkuuta



Huomenna räjähtää(jottei myöhemmin räjähtäisi oikeasti)!

Ympäri Suomenmaata järjestetään falsh mob -tempauksia, joissa on tarkoitus muodostaa noin 40 hengen ihmisbanderolleja, joista kustakin muodostuu säteilyvaaramerkki.

Tämän linkin takaa voit tarkistaa oman paikkakuntasi happeningin ja osalistua.

Ydinvoiman vastustamiseen on ainakin viisi miljoonaa sävyä, eiku siis, syytä... Lähde esittämään omasi ;)

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Jääviyden ydin

Tervetuloa On se nyt ihme ja kumma -lakiohjelmamme pariin. Tänään aiheenamme on aina yhtä jännittävä jääviys.

Tämän viikon tapauksemme sijoittuu Ydinkkälän lähiöön, jonka asunto-osakeyhtiöneuvosto valmistelee paraikaa ratkaisua uuden lastenpolttolaitoksen rakentamisesta.

Lupahankkeen puolessa välissä kävi ilmi, että hankkeen selvityksistä vastuussa oleva ylijohtaja Valtavat Kalapuikkoviikset onkin asiaa valmistellessaan istunut puolet tulevasta lastenpolttotehtaasta omistavan Ab Ydinkkälän tuhotehtailijat Oy:n hallituksessa.

Ohjelmamme pyysi lausuntoa valtion oikeuskanslerilta, joka totsi ykskantaan, että mieshän on jäävi.

Pyysimme seuraavaksi lausuntoja muutamilta asunto-osakeyhtiöneuvoston päättäviltä jäseniltä.

"Näihin asioihin ei enää palata, koska se olisi aivan helvetin kiusallista ja toisi mahdollisesti esiin ne lukuisat puutteet, joita valmistelussa on", toteaa valmistelusta vastaava Tsoukki Siltarumpu(kesk. -> susiraja.).

”Valmistelu on ollut herra Siltarummun poliittisen kontrollin alla koko prosessin ajan, joten minusta ei ole väliä onko valmistelu ollut rehellistä, korruptoitunutta tai faktoihin perustuvaa”, toteaa neuvoston vanhin Masa Dementikko (susiraja.). ”Valmistelu vastaa kuitenkin poliittisia tavoitteitamme… tai siis oikeistolaisen kumppanimme tavoitteita, joten päätöksen perusteluilla ei mielestäni ole merkitystä. Kunhan saadaan runnotuksi läpi ennen kuin koko lähiö tajuaa mistä on kyse.”, jatkaa Dementikko.

On se nyt ihme ja kumma haastatteli myös oikeudenmukaisuustajun profeetta Justice Righteousia, joka kommentoi asiaa seuraavasti. ”On selvää, että kun oteta huomioon valmistelun puutteellisuus monessa kohtaa ja se fakta, että Kalapuikkoviikset on jäävinä ollut tekemässä selvityksiä, joihin las-tenpolttotehtaan lupapäätös perustuu, tulisi asia palauttaa valmisteluun.”

Näin siis tällä viikolla ja kuulemisiin.


Toimitus ei myöskään ota vastaan väitteitä, että tyyli olisi muka kopiotu eräästä humoristisesta verkkojulkaisusta. Perusteltuja voi käydä naureskelemassa osoitteessa Mietteitä aikakoneesta.

torstaina, kesäkuuta 10, 2010

Tarvitsemmeko todella lisäydinvoimaa

Turun sanomissa 10.6.2010 julkaistu kirjoittajavieras-kirjoitukseni:

Eduskunnassa päätetään pian Suomen energiatuotannon tulevaisuudesta. Ydinvoiman lisärakentamisen tarvetta on perusteltu paisutelluilla sähkönkulutusennusteilla ja näennäisellä vaihtoehdottomuudella. Lähempi tarkastelu osoittaa molemmat perusteet hatariksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) arvioi viime vuoden lopulla, että vuonna 2020 Suomi kuluttaa 91 terawattituntia (TWh) sähköä. Metsäteollisuuden rakennemuutoksen huomioiminen pudotti ennustetta aiemmasta 12 TWh:a eli yhden suuren ydinvoimayksikön vuosituotannon verran. Keväällä metsäteollisuus arvioi kuitenkin itse oman sähköntarpeensa suuremmaksi, ja lobbauksen jälkeen ministeri Pekkarinen korotti TEM:n asiantuntija-arviota 98 TWh:iin.

Jotta mainittu määrä sähköä saataisiin kulumaan, pitäisi metsäteollisuuden rakentaa jokaisen lähivuosina lakkautetun tehtaan tilalle uusi ja käyttää uusissa tuotantolaitoksissa vanhentunutta energiasyöppöä tekniikkaa. Vallitseva trendi ei tue tällaista visiota.

Metsäyhtiöt eivät nyky-Suomessa elä pelkästä metsästä. UPM-kymmene sai sähkön myynnistä viime vuonna enemmän voittoa kuin perinteisistä hieno-, erikois- ja aikakauslehtipapereista. Voidaan perustellusti kysyä, tarvitseeko metsäteollisuus ilmoittamansa määrän energiaa valmistaakseen paperia vai päästäkseen osingoille ydinvoiman vientibisneksestä.

Nykyinen ja rakenteilla oleva kotimainen tuotantokapasiteetti tulee olemaan vuonna 2020 noin 86–88 TWh. Tarvetta uudelle tuotannolle olisi siis 10–12 TWh, eli noin yhden ydinvoimalan verran. Tämä tarve on mahdollista täyttää energiatehokkuustoimilla sekä uusiutuvan energian lisäämisellä.

Tavoitteeseen päästään esimerkiksi korvaamalla suoraa sähkölämmitystä 3 TWh:n verran pellettikattiloilla ja täystehoisilla lämpöpumpuilla, siirtymällä tehokkaampiin kodinsähkölaitteisiin säästetään 1 TWh sekä palvelusektorin tehokkuustoimilla, joilla kyetään vielä 1 TWh säästöihin. Näin kulutusarvio laskee 93 TWh:iin. Loput 5 TWh tulee uusiutuvan energian lisäyksestä. Bioenergian käytön lisäämisellä yhteistuotannossa saadaan 1 TWh lisäys sähköntuotantoon. Tuulivoiman rakentamisen nopeuttamisella kyetään lisäämään tuotantoa 4 TWh.

Näiden lukujen valossa ei Suomessa ole tarvetta yhdellekään lisäydinvoimalalle, kahdesta tai kokoomuksen ajamasta kolmesta puhumattakaan. Vaikuttaa siltä, että ydinvoimaa halutaan rakentaa pysyvää vientiä varten ydinvoimalain sekä yhteiskunnan kokonaisedun vastaisesti.

Kirjoittaja on turkulainen opiskelija ja vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen.

Ville-Veikko Mastomäki

Tässä vielä linkki
http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kirjoittajavieras/137506.html