torstaina, syyskuuta 27, 2007

Ilmasto, ilmasto ja ilmasto

















Kukaan tuskin yllättyy minun uhka-, anteeksi haaste-, analyysistäni.

Hesari uutisoi että Pohjoinen napajää ei ole koskaan ollut näin pieni. Se on jenkkiläisen lumen ja jään tutkimuskeskuksen mukaan, jopa 20 % pienempi kuin koskaan aikaisemmin. Ei tässä nyt mitään näitä katastrofin aperatiivejahan tässä ollaan maisteltu jo pitempi aika, mutta hesarin kirjoittajan näkökanta on kohtuu järjenvastainen.

Kirjoituksessa todetaan: " ...selvästi nopeampi sulaminen kesäaikaan on kuitenkin huolestuttava uutinen. Se vahvistaa käsitystä siitä, että ilmaston lämpeneminen ei ole selitettävissä ilman ihmisen tuottamien kasvuhuonekaasujen merkittävää vaikutusta."

Siis mitä? Eikös se nyt olisi ihan pirusti huolestuttavampaa, jos lämpeneminen johtuisikin jostain tuntemattomasta tekijästä, jolloin meillä ei olisi mitään keinoja vaikuttaa tähän katastrofaaliseen muutokseen. Yhtä paha asia se ilmastonmuutos on hra/rva toimittaja aiheutti sen mikä tahansa. Huolestuttavamman tämä tieto tekee siitä vain niille , jotka haluavat levittää kätensä ja jatkaa lämmittelyä takapihalla palavien rengaspinojen keskellä.

RKP:n Christina Gestrin on tehnyt lakialoitteen, joka kieltäisi energiaa tuhlaavat hehkulamput. Tästä ei nyt ole paljon sanottavaa fiksuahan se on. Tuli vaan mieleen yhtymäkohta eiliseen kirjoitteluuni sankarikuluttaja kansasta...

...koska "KYLLÄ KANSA TIETÄÄ! Ei sitä tarvitse helsingin herrojen tunkea nenäänsä kaikkialle."
Lukeka tuolta edes muutama niin alkaa taas kansanvalta pelottaa.

Eduskunta on myös keskustellut päästöoikeuksien kiristyksestä. Esko-JuhaniTennilä ilmoitti että päästökauppa on vain suurliikemiesten ja vihreiden salajuoni, jolla kerätään ihmisten rahat suuryhtiöille. Todennäköisesti myös tästä syystä yrityssektori on pahiten päästökauppaa vastaan. Vai onko takana sittenkin 2000-luvun suuri salajuoni? Ken tietää.

Ja Veltto Virtanen arveli, että tiedossa on pikeemminkin jääkausi kuin lämpimämpää. Jälleen kansan syvien rivien edustaja antaa herrojen kuulla kuultavansa. Mitä se sitten tarkoittaakaan.

Sankarikuluttaja pelastaa nahkansa

Puhuimme tänään Business and Environment kurssilla yllättäen yrityksistä ja niiden vihreydestä sekä sankarikuluttajasta, joka fiksuudellaan, tiedostavuudellaan ja viher-elititismillään pelastaa maailman.

Ensinnäkin yritysten roolista.
Opettajamme luennoi että neoklassisen ajan yritykset eivät ottaneet huomioon ympäristöasioita tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta nykyiset "paremmat" yritykset ottavat.
Tulimme kuitenkin nopeasti itsestään selvään tulokseen siitä että yritykset panostavat näihin hyvisjuttuihin vain koska se on nyky-yhteiskunnassa kanttavaa taloudellisesti. Tyyliin tyytyväiset työntekijät saavat enemmän aikaan kuin väsyneet ja rääkätyt ja vihreys (hyvin pintapuolinen sellainen) on myyntivaltti.

Onko siis aivan hullua ajatella että yhtiö voisi vetää taloudellisesti täysin kannattamatonta ympäristölinjaa? Eikö ole mitään toivoa siitä että yhtiöt voisivat ihan oikeasti olla yhteiskuntavastuullisia... ihan hyvää hyvyyttään?

Jos näin on, olemme todella pulassa.
(toisaalta jos sinulla on joku mukavampi ajatus tästä ole hyvä ja jaa se kaikkien kanssa)

Mutta eikös tuo sankarikuluttaja kuitenkin pelasta meidät kaikki?
Täytyy sanoa että en usko. (ja kaikki Dodolaiset saa nyt korjata)

En usko että tarpeeksi suuri kansanosa löytää itsestään tuota sankarimielialaa jokapäiväisessä elämässä siinä määrin että sillä olisi merkitystä. Ja kun ajatellaan kuinka rikkaiksi meidän suomalaisten täytyi kehittyä ennenkuin tämä ajatus edes alkoi kasvaa, niin miten maailman käy ennen kuin kiinan kansa on tässä vaurauden vaiheessa, jossa ympäristö alkaa kiinnostaa..?

... huonosti.

Siis ongelma on että yritykset saavat markkinoinnin avulla ihmiset haluamaan ties mitä ja ihmiset todella haluavat näitä "ties mitiä". Useasti on vielä siten, että jollekin ties mille ei ole sellaista ekologista vaihtoehtoa, tyyliin nakista soija nakkiin, vaan vaihtoehto on kuluttamatta jättäminen (tämä ei tarpeeksi monelta onnistu). Ja koska yritykset eivät voi myydä kuluttamatta jättämistä niin tämä ajatus ei saa markkinoinnissa järjenääntään kuuluviin.
(Osmo kirjoittaa uudessa kirjassaan juuri tästä ongelmasta, eli miten millään taholla ei ole taloudellista kannustinta mainostaa vaikka ekologista puistopäivää perheen kanssa.)


Yritykset eivät siis luonteeltaan sovi ympäristöasioiden hoitajiksi eikä näitä kysymyksiä voi jättää kuluttajan vastuulle mielellään edes pienissä määrin. Jäljelle taitaa siis jäädä valtiotason komentelu.

Tämän lapsellisen simppelin ajatusketjun perusteella kai olen päättänyt etten jaksa enää ymppävalistusta enkä yritysyhteistyö hässäkkää vaan ainoa keino on pelastaa maailma on ympäripuhua poliitikot tekemään päätöksiä, joita heidän äänestäjänsä eivät kannata tai ruveta itse sellaiseksi poliitikoksi, joka tekee päätöksiä joita kukaan ei oman sankarinahkansa vuoksi kannata (ja kyllä tuo viimeisin on toteutukseltaan hiukan hankala siihen liittyvien luonnollisten ristiriitojen vuoksi).


Mutta silti, täten julistan Dodon Megapolis 2022 tapahtuman takuuvarmaksi menestykseksi ja toivon näkeväni myös sinut paikanpäällä.

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Louhen takana on vielä tilaa






Tänään kokousteltiin jälleen toriparkinvastaisessa hengessä Kertussa. Paikallaolollaan loistivat minun lisäkseni vain Vanun Elisa ja Maisa, joka oli jälleen hieman suolaista.

Tilanne on nyt sellainen, että torin kaava tulee käsittelyyn marraskuun aikana ja sitä ennen olisi saatava enemmistö kunnanvaltuutetuista hanketta vastustamaan. Ongelma on että kokoomuksella ja demareilla on kimpassa yli puolet valtuustopaikoista, joten he ratkaisevat kahdestaa kaikkia asiat(joista ovat samaa mieltä). Ja ikävä kyllä tästä asiasta puolueet ovat samaa mieltä.

Kokoomus ei ikinä luovu toriparkista, mutta demareissa on myös huomattava määrä hankkeen vastustajia. Jos siis kykenisimme vakuuttamaan muutamia muitakin demareita toriparkin järjettömyydesta voisi koko puolueen kanta vaihtua ja voisimme asettua aloillemme ja nauttia ikuisen paratiisin hedelmistä ( toriparkin merkitystähän liioitellaan molemmissa leireissa. Puolustajien mielestä se pelastaa koko Varsinais-Suomen ja meidän vastustajien mielestä se syöksee maailman katastrofaalisen ilmastonmuutoksen kouriin ja tekee keskustaan matkaamisen muulla kuin omalla nelivedolla täysin mahdottomaksi).

Mutta takaisin asiaan.
Demarit voisivat mm. Toriparkki Oyn jättämän kirjeen vuoksi kääntää vielä kelkkansa. Niin hulluja tuon lappusen vaatimukset ovat. Muun muassa Torille ei saisi pysäköidä torikauppiaiden autoja ja uuteen parkkiin ne eivät mahdu (tässä miltei haiskahtaisi asiakkaista kilpailu torikauppiaiden ja joidenkin nimeltä mainittavien (TOK) Toriparkki Oyn jäsenten välillä). Taikka Oyn ilmoitus, että jos hanke tuleekin ikävän kalliiksi se vetäytyy ja jättää koko roskan kaupungin eli niiden kuuluisien veronmaksajien kustannettavaksi.

Joitain huomioita vielä liikenteestä ja kokkareista.
Lautakunnassamme kokoomuslaiset olivat sitä mieltä, että koska autoistuminen on selkeä jo pitkään jatkunut trendi ei sille voi tai kannata tehdä mitään, vaan on nöyrryttävä ja rakennettava parkkeja ja lakkautettava mielellään koko joukkoliikenne.
Näin sitä politiikkaa tehdään... levitetään kädet ja todetaan ettei millekään voi mitään ;)

Myös kaupunginhallituksen puhis Pekka Ruola, jonka kanssa tein muutaman debaatti-haastattelun Aamuset lehteen, vilautti nerokkaan idean ilmastosta. "Tämä on kahden miehen, Putinin ja Bushin käsissä. Sillä mitä Turku tekee ei ole mitään väliä!"
Eli siis jos minä ja kämppikseni jätetään verot maksamatta ja sillä ei ole suurta vaikutusta kokonaisuuteen... niin se on ihan OK?

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Joukkoliikennettä, vanhustenhuoltoa vai lainaa


Koetanpas kirjoitella hiukan tuosta kuntapolitiikasta, kun olen siihen suohon uppoamassa hiljalleen.

Joukkoliikennelautakunnassa tapahtui jänniä viime kokouksessa, jossa päätettiin budjettiasioista. Mirka kirjoitteli siitä jo omassa blogissaan, joten käykääs sieltä lukemassa kaikki kuumat yksityiskohdat.

Tilanne oli siis seuraava:
Virkamiehen tekemän esityksen mukaan kuroisimme budjettivajetta muutamilla lipunhinnan korotuksilla, linjojen vähennyksellä ja tulojen mahdollisella kasvulla. Koska kaupungin budjetti on aivan retuperällä eikä kukaan oikein uskaltanut, osannut (koskee tod.näk. vain minua) tai halunnut pitää joukkoliikenteen puolta pyytämällä lisää rahaa paitsi Vasureiden Johannes Yrttiaho, joka teki esityksen tuon puolen miljoonan euron kinumisesta valtuustolta. Kiitos siitä :).

Asiasta äänestettiin ja Johanneksen esitys, jota minäkin tietysti kannatin, hävisi (suolaa)

Se mistä kuitenkin halusin kirjoittaa oli se, että äänestämällä Johanneksen esityksen puolesta äänestin oman puolueeni linjan vastaisesti.
Miksi näin? Ja miksi vihreät eivät kannata joukkoliikennettä? Ja mistä kaikki rahat tulevat?
(edellinen tulee lukea Hannu Karpon äänellä)

Homma menee siis niin, että kaupunki tekee 40 miljoonaa euroa tappiota vuodessa, joka on vahvistamattomien huhujen mukaan paljon rahaa. Näin ollen kaikkialla leikkaillaan kunnan menoja, jottei upottaisi velkasuohon (eteenkin kun juuri nyt taloudessa menee "hyvin").

Vihreät ovat mukana ns. hallitussopimuksessa ja näin ollen teemme "vastuullista" kuntapolitiikkaa eli olemme mukana leikkaamassa kaikkea. Mukana ollaan ilmeisesti siksi, että muuten äänemme ei kuuluisi lainkaan (vrt. porvarihallituksen kanssa treffailu).

Tästä syystä siis myös joukkoliikenne saa oman osansa juustohöylästä. Minä kuitenkin äänestin Johanneksen esityksen mukaan, koska "minun mielestäni" paranevalla joukkoliikenteen tasolla voidaan taistella yksityisautoilua vastaan ja näin vastata ilmastohaasteeseen. Näin tietysti on kaikkien vihreiden mielestä, mutta minä vain taidan laittaa tämän ilmastoaiheen sinne "leikkausjonon kärkeen" tai jopa sen edelle.

Viimeinen herra Karpon niin tunteella ääntämistä kysymyksistä viittaa taas Vasureiden linjaan. He eivät ole mukana tässä yhteisessä päätöksenteossa, koska siinä täytyy tehdä ikäviä päätöksiä. Sen sijaan Vasurit haluavat kaikille kaikkea ja lopuilla merkkareita (vrt. kaikki meni!... ja vielä jäikin!). Näin voidaan vaatia myös joukkoliikenteelle lisää rahaa ja samalla väittää, ettei se ole pois esim vanhusten hoidosta.

Nähtäväksi jää mitä valtuusto (Turun herrat) päättävää, mutta tuskinpa sieltä mitään irtoaa. Nyyh.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Rakkauden kesä 2007 - in memoriam

-Konemetsä 2007-

Hyvää huomenta internet... meitsi on taas täällä!

Vähän muistokirjoittelua menneestä kesästä. Eikä mistä tahansa kesästä vaan juurikin Rakkauden kesästä. Eikä mistä tahansa Rakkauden kesästä vaan juurikin Rakkauden kesästä 2007.

Elikkäs Blogi on ollut hiljaa koska olin töissä Greenpeacellä lärvääjänä. Enkä minä tahansa lärvääjänä vaan osana legendaarista Matkatiimiä, joka kiersi Suomea ja jätti jälkeensä vain GPn tukijoita ja särkyneitä sydämmiä.

Tuon enempää ei jaksa runoilla ja koska yksikin kuva kertoo enemmän kuin minä juuri nyt niin käykääs kertaamassa kesää ja muitakin rakkauden vuodenaikoja tuolta Lärviopuksen puolelta.

Koska nyt ei jaksa ruveta politikoimaan niin täytyy mainostaa Tuukan blogia, jossa Tuukka myllyttää ilmastoskeptismiä paljailla handuillaan... feissiin.

Ainiin ja musta on tullut korruptoitunut ja mätä kuntapäättäjä. Minut valittiin varsinaiseksi jäseneksi Turun kaupungin joukkoliikennelautakuntaan ja korruptio on huimaa: Saan ajaa Turun busseilla ilmaiseksi. Siinä meni luotettavuus ja uskottavuus kertaheitolla.

Nyt taidan suorittaa loppuun viime kevään kaikki opinnot, joten hyvää rakkauden syksyn jatkoa.