sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Luonnonmukaisesti sinun


Kirjoitellaanpa nyt kahdesta seikasta, jotka ovat joskus nousseet mieleeni ja joihin olen oman "herätykseni" jälkeen törmännyt ihan aikuistenkin pohtimina.

Muutama vuosi sitten kävin keskustelun luomuviljelystä ja keskustelun sisältö oli pitkälti tämä.
Koska luonnolle on varattu enää täysin marginaalinen osa Suomen pinta-alasta, tulisi meidän käyttää peltopinta-alaamme mahdollisimman tehokkaasti ja jättää mahdollisimman suuri osa luonnontilaan. Oletuksena siis on, että luomuviljely on sadoltaan vähäisempää ja tarvitsee näin enemmän peltopinta-alaa tarvittavan ruokamäärän tuottamiseen.
Jos vielä otetaan käyttöön suorakylvötekniikka, joka ei aiheuta hirveän paljon ravinnepäästöjä, ja joka on kasvihuonepäästöiltään luomuakin puhtaampi, niin voimme väittää, että luomu ei kannata edes ympäristönäkökulmasta!

Toiseksi pohdintaa luomupiireistä.
Ideanahan on, että jollain hippiporukalla hankitaan ympäristöystävällistä lähi-luomusafkaa suoraan joltain viljelijöiltä ja ollaan iloisia, kun syödään niin ekologisesti.
Ongelma, jonka tässä jonain loskaisena maaliskuun päivänä keksin, on että tällainen toiminta syö viimeisenkin kysynnän lähi- ja luomuruualta vähittäiskaupoista. Tämä taas johtaa siihen, ettei kauppojen kannata pitää edellä mainittuja tuotteita hyllyssä, koska hipit hankkii ne muualta. Näin vähemmän valistuneet kuluttajat eivät koskaan törmää ekologisiin vaihtoehtoihin kaupanhyllyjä kolutessaan.
Jos kuitenkin tarkoituksena on edistää lähi- ja luomuruuan menekkiä kannattaisi siis ostaa ja pyytää näitä tuotteita juurikauppojen hyllyille, jotta taviksetkin saisivat mahdollisuuden ostaa niitä. Luomupiireistä he eivät niitä tule ikinä ostamaan.

Edellä esitetyt väitteet pohjautuvat kirjoittajan omiin päätelmiin ja niiden tieteellinen arvo lähentelee nollan molempia puolia tasa-arvoisesti, mutta tehokkaasti.

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

"The US continues to lead the global effort on climate change."

Huonolla enklannin taidolla tuon voisi kääntää:
"Yhdysvallat johtaa yhä maailmanlaajuista pyrkimystä ilmastonmuutokseen." ;)

Kimmo Sasi pisti hieman saman tasoista (tai siis ihan oikeasti väärin puhuttua) läppää, kun Eduskunnassa oli vierailemassa Eurooppalainen anti-ydinvoima koalitio. Sasi vakuutteli Suomen hyviä aikeita, mutta tulikin Freudilaisesti lipsauttaneeksi palan totuutta suomalaisesta ilmastopolitiikasta.

En löydä kyseistä videon pätkää nyt, mutta se meni jotenkin näin:
"Finland is doing a serius job to fight the combat against climate change."
Tuo alku ei varmasti mennyt noin, mutta "fight" -sanasta etiäpäin homma oli niin ikimuistoista etten unohda. Eli suomi taistelee ilmastonmuutosta vastaan tehtävää taistelua vastaan.

No tottahan tuo on. Hyvä että se tuli myös sanotuksi.

Otsikkoni on repäisty BBCn uutisesta, joka kertoo miten jenkit jarruttavat ilmastonmuutostaistoa G8 piirissä. Jenkki hallinto haluaa torpeedoida kaikki toimivat päästövähennyskeinot (ja siis onnistuu siinä), mutta Valkoisen talon ympäristön laatu komission puhemies kylmästi toteaa että he ovat silti ilmastotaistelun johtajia.

On jälleen vuosi 1984 ja kaikki mitä sanot on toisin.

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Turhuuksien toriparkki

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... ja tuossa kuvassa on monia sanojakin mukana, joten sen kuvittelisi kertovan jo todella paljon.
Minun on siis vaiettava.

Ole paikalla!

perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Tyhmyydestä sakotetaan

... tai ainakin pitäisi.

Meinasin kirjoittaa itsekkyydestä ja sen huipuista, mutta sitten törmäsinkin tyhmyyteen ja suunnitelmat muuttuivat.

Australia ei ole ratifioinut Kioton ilmastosopimusta, koska kyseisen maan pääministerin mukaan se tulisi liian kalliiksi. Samaahan jauhetaan monessa muussakin teollistuneessa maassa, mutta Australia on hiukan eri asemassa. Kyse ei tällä kertaa ole itsekkyydestä, kuten esimerkiksi jenkkien tapauksessa vaan hyvin helposti osoitettavissa olevasta tyhmyydestä.

Ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut ja tulee kiihtyvässä määrin aiheuttamaan koralliriutojen tuhoutumista. Maailman suuri koralliriutta the great barrier reef sijaitsee Australian rannikolla. Tämä on erittäin tärkeä matkailukohde, josta kerätään suuret taloudelliset tuotot vuosittain.

Australian kuiva ilmasto on hyvin herkkä pienillekin vaihteluille. Nyt YLE uutisoi, että jo kuudetta vuotta jatkuva kuivuus ajaa maan maatalouden katastrofiin, jos toukokuun aikana ei sada vettä.

Kuivuus tulee ajamaan myös Australian kaivosteollisuuden ongelmiin, koska nämä tarvitsevat suuria määriä vettä toimiakseen.

Kuten tästä voi todeta ei Australian hallinto ole vain itsekäs kieltäytyessään yhteisistä talkoista vaan myös tyhmä. Omapa on vikansa tekisi mieli sanoa... ja kuten monet arvaavat niin sanonkin!

Bangokiin kasaantunut ilmastokokous taas on päässyt yhteisymmärrykseen keinoista, joilla ilmaston lämpeneminen saadaan hillityksi:

"Ilmaston rajua lämpenemistä voitaisiin estää mm. siirtymällä käyttämään uusia teknologioita, joista ei aiheudu päästöjä, ja parantamalla energiankäytön tehokkuutta. Raportissa kehotetaan lisäämään uusiutuvien energianlähteiden, kuten aurinkoenergian ja tuuli- ja vesivoiman käyttöä." -YLE-

No jes... nyt ne sen keksivät... ei olisi kyllä tullut mieleen.
prkl ;)